Vanhustyö on yksi SONet Botnian painopistealueista. Väestön ikääntyminen nostaa monenlaisia haasteita kuntien vanhustyölle. Kehittämistyön kohteena ovat mm. palvelujärjestelmän mukauttaminen muuttuviin vaatimuksiin, ennaltaehkäisevät työmenetelmät, johtamiseen liittyvät asiat, ikääntyvien osallisuus ja vaikuttaminen, julkisen ja kolmannen sektorin toiminnan tavoitteiden ja toisiaan tukevan yhteistyön lisääminen sekä gerontologisen sosiaalityön vahvistaminen.
SONet Botnia on mukana maakunnallisessa hyvinvointipoliittisessa suunnittelutyössä. Se osallistuu vanhustyön suunnitteluun ja kehittämiseen pyrkien tuottamaan niiden pohjaksi alueellista, ikääntyvien hyvinvointia ja toimintakykyä tukevaa tietoa. SONet Botnian toiminnan tavoitteena vanhustyössä on kyetä osoittamaan vanhustyön keskeiset painopistealueet ja resursoinnin kohteet. Palvelurakenteen uudelleen organisoinnin myötä SONet Botnia pyrkii edistämään sellaisten alueellisiin tarpeisiin pohjautuvien, innovatiivisten ratkaisujen aikaansaamista, jotka parantavat vanhuspalvelujen saatavuutta sekä lähi- että erityispalvelujen osalta.
SONet Botnia tarjoaa hyvän foorumin vanhustyön sektorin eri toimijoiden yhteistyölle. Vanhustyön teeman ympärille koottiin vanhustyön kehittäjäryhmä v. 2004. Vanhustyön kehittäjäryhmä on ylimaakunnallinen ja se on toiminut Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueella. Siinä on mukana koulutuksen, tutkimuksen ja käytännön työn edustajia eri kokoisista kunnista. Kehittäjäryhmä on muodostanut toimivan verkoston, joka on koordinoinut vanhustyön tarpeita alueella hankkeiksi, välittänyt tietoa ajankohtaisista vanhustyön projekteista, kokeiluista, hyvistä käytännöistä ja tutkimuksista. Sen kautta on mahdollistunut vertaistuki.
Kehittäjäryhmä toimi 5/2007 asti, jolloin aloitti Pohjalaismaakuntien vanhustyön kehittämisyksikköhanke. Kehittäjäryhmä ideoi hankesuunnitelman, jolle Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi rahoituksen. Kehittäjäryhmä toimii jatkossa hankkeen ohjausryhmänä.
|
|
Pohjalaismaakuntien vanhustyön kehittämisyksikköhanke
|
Vanhustyön kehittämisyksikköhankkeen projektikoordinaattorina toimii YTM Päivi Niiranen, puh. 040 7748294; s-posti: paivi.niiranen@seinajoki.fi
|
Katso hankekuvaus
|
Kehittämisyksikön kotisivulle |
|
|
Vanhustyön asiantuntijapankki
|
| Vanhustyön asiantuntijat on koottu oman ilmoituksen ja suostumuksen mukaisesti. Asiantuntijoiksi ilmoittautuneista on aakkosjärjestyksessä nimi, ammatti ja työnantaja, yhteystiedot, koulutus, esitetty erityisosaaminen ja työkieli. |
Vanhustyön asiantuntijapankki |
|
Voit halutessasi liittyä asiantuntijapankkiin. Alla on liittymistä varten tarvittava lomake.
Voit myös käyttää asiantuntijarekisteriä avuksesi vanhustyön erityisosaamista vaativissa asioissa. Toiminta pohjautuu vapaaehtoisuuteen. Sen tavoitteena on konsultoimalla edistää asiantuntijatiedon välittymistä vanhussosiaalityössä
Palaute allekirjoitettu lomake postitse: Kehittämissuunnittelija Pirjo Knif SONet BOTNIA / Kokkolan kaupunki PL 43 67101 Kokkola |
Lomake
|
|
|
|
|
|
|
| |